Briefly in English

       

Tapahtumia

        

 

Tappio viimeisessä sarjaottelussa

Flyers- All Backs 1 – 4

Flyersin pistesaalis jatkosarjassa jäi yhteen tasapeliin, kun viimeisessäkin ottelussa tuli tappio. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa All Backs meni johtoon 4-0, mistä Flyers kiri lähes tasoihin 3-4. Tällä kertaa kiri ei riittänyt, vaan tulos jäi 1-4:ään. Nyt Flyers oli koko ajan alakynnessä ja kova yritys toi mukanaan jäähyjä, jotka kostautuivat. All Backs teki kaksi osumistaan ylivoimalla.

 

 

 

Flyers jää jatkosarjassa yhdellä tasapelillään lohkon viimeiseksi ja saa siten play-offissa vastaansa suhteellisen kovan joukkueen. Flyers on tänä vuonna menestynyt hyvin joitakin koviakin joukkueita vastaan, joten vielä on mahdollisuuksia päästä pidemmällekin kuin yhteen otteluun.

 

Petsa piti Flyersiä pystyssä

Mighty DicksFlyers 3 – 2

Mighty Dicksin hyvä luisteluvoima ei riittänyt painamaan Flyersiä polvilleen, vaikka pystyikin ottamaan voiton 3-2. Dicksin nuoret pelaajat luistelevat hyvin ja monilla on kiekon käsittelykin hallinnassa. Peliajatusta ei kuitenkaan löydy kovinkaan paljon. Hyökkäykset nousivat yleensä yksittäisten pelaajien sooloina ja puolustuspelissä ei kovin suurta ajatusta ollut. Flyers pääsi ajoittain painostamaankin, mutta kunnollisiin maalipaikkoihin pääseminen on vaikeaa. Flyers ampui ottelussa 9 laukausta ja teki niistä kaksi maalia. Dicks teki vastaavasti kolme maalia 32 laukauksella. Tähän oli syynä Petsa Väkelän vahva peli maalissa. Toisella jaksolla hän oli varsinaisessa tulituksessa, mutta vain yksi kiekko löysi tiensä maaliin. Sekin hyvän torjunnan jälkeen puolustuksen huonon miesvartioinnin takia.

 

Petsalla piti kiirettä varsinkin toisella jaksolla.

 

 

VVP-80 oli vahvempi

VVP-80 - Flyers 4 – 0

 

VVP-80 oli kaikessa vahvempi välisarjan ottelussa Flyersiä vastaan. Flyersin avaukset lähtevät hitaasti ja vastustajan aggressiivinen karvaus ei koskaan ole Flyersille sopinut. VVP-80 on ikärakenteeltaan Flyersiä selvästi nuorempi ja se näkyy selvästi luistelunopeudessa.

 

 

Flyers ei tahtonut saada kiekkoa pois omalta alueelta ja tehokkaana aseena usein olleet nopeat hyökkäykset eivät nyt toimineet. Myös pitkään vaivannut puute maalin teossa tuli taas esiin. Harvoista maalintekopaikoista ei tulosta saatu aikaan. Petsa Väkelä teki maalissa minkä voi, mutta tehdyille maaleille hänkään ei voinut mitään.

Jatkosarja alkoi tasurilla

FlyersRunsor 2 - 2

 

Flyersin jatkosarja alkoi tasaisella väännöllä Runsoria vastaan. Edellisestä kohtaamisesta tuli tapio 0-4, mutta nyt maali pysyi pitkään puhtaana molemmissa päissä. Runsor teki ensimmäisen maalin Flyersin hyökkäyspään virheestä. Hyvin pelanneella Petsa Väkelällä ei ollut läpiajossa mahdollisuuksia. Jukka Keko kuitenkin tasoitti lähitilanteesta ja Tony Laaksoharju vei Flyersin johtoonkin. Jukka Kekon jäähyn aikana ei kuitenkaan alivoimapeli onnistunut ja Runsor pääsi tasoittamaan. Ottelun lopussa molemmat joukkueet laukoivat vielä tolppiin. Teemu Pokelan kova veto pystytolppaan tuli vain 2 sekuntia ennen loppua, mutta osui tolpan väärälle puolelle.

 

 

 

 

 

 

Runsorin maalivahti Mika Kulmala otti hienoja koppeja, mutta 10 sekuntia tämän jälkeen Jukka Keko tasoitti 1-1:een.

 

Flyers – HCS Tornado 7 - 3

 

Flyersillä oli taas alussa vaikeuksia. Vastustajan aggressiivinen karvaus ei sovi Flyersin hitaaseen ja harkitsevaan pelityyliin. Kun vastustaja painostaa aktiivisesti, lähtevät syötöt hätäisesti ja niitä ei saada kiinni. Ensimmäisessä erässä Flyersin puolustuksessa- kaan ei ollut mitään ajatusta. Tornadolla oli jatkuvasti vapaita miehiä, kun kolme Flyersin pelaajaa juoksi kiekollisen vastustajan perässä. Tornado pääsi jo johtoon 2-0, ennen kuin herätystä alkoi tapahtua. Ennen taukoa saatiin kuitenkin tasoitus 2-2:een Kent Martensin ja Hannu Mahlan maaleilla.

 

Toisella jaksolla Tornado aloitti taas painostamalla ja kiekko pysyi pari ensimmäistä minuuttia Flyersin päässä. Teemu Pokela otti kuitenkin kiekon ja vetäisi soolon päätteeksi komean yläkulman. Vielä kerran Tornado pääsi tasoihin, mutta pari minuuttia ennen loppua Ari Välimaa ja Tony Laaksoharju tekivät maalit. Tornado yritti vielä ilman maalivahtia, mutta pelissä ei ollut mitään systeemiä ja Flyers teki vielä kaksi maalia tyhjiin.

 

 

 

 

   Tornadon maalilla oli usein säpinää, mutta kiekko ei tahtonut löytää tietään maaliin.

 

Flyers iski heti alusta

Flyers – Sonera  5 - 2

 

Edellisissä otteluissa Flyersillä on ollut heräämisvaikeuksia, mutta nyt joukkue iski heti alusta. Peli oli 2-0-ennen kuin kaikki Soneran pelaajat olivat käyneet edes jäällä. Viiden minuutin jälkeen Teemu Pokela otti jäähyn, mutta se ei tahtia haitannut. Jukka Keko karvasi tehokkaasti ja teki alivoimalla 3-0.

 

Toisessa erässä Sonera hyökkäsi vaarallisesti heti ensimmäisellä minuutilla ja pääsi myöhemmin painostamaan pidempäänkin. Kovin vaaralliseksi tilanne ei kuitenkaan mennyt, mutta pari kertaa Petsan piti venyä pitääkseen maalinsa puhtaana. Sonera pääsi kaventamaan tilanteisiin 4-1 ja 5-2, mutta suurta hätää Flyersillä ei ollut. Hannu Mahlan lopussa saaman jäähyn aikana Sonera otti maalivahdin pois ja yritti kuudella neljää vastaan. Kumpikaan joukkue ei pysynyt maalia tekemään vaikka Kena Martens kokeili pari kertaa omasta päädystä.

 

          Ari Välimaa tuikkasi läheltä 1-0.

 

FlyersA-Team 1 - 2

 

Ottelu alkoi Flyersin kannalta tylysti, kun kiekko oli maalissa heti A-Teamin ensimmäisestä hyökkäyksestä. Alkuverryttely oli ilmeisesti suoritettu vain kättelemällä, koska joukkue alkoi herätä vasta 10 minuutin pelin jälkeen A-Teamin johtaessa 2-0.

 

Numerollisesti peli jäi tasaiseksi, mutta todellisuudessa Flyersillä ei yhden maalin lisäksi kovin monta maalipaikka ollut. Omassa päässä sen sijaan oli töitä koko ajan. Petsa Väkelä piti yksinään ottelun tasaisena ja otti ottelun loppupuolella muutamia todellisia haamukoppeja. Flyers otti vielä kaksi minuuttia ennen loppua jäähyn, joten loppukiriin ei ollut suuria mahdollisuuksia. Viimeiset parikymmentä sekuntia painettiin ilman maalivahtia, mutta tulosta ei tullut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varisten lento ei riittänyt Flyersille

Aseman Varikset-Flyers 1-4

 

Ottelu Variksia vastaan alkoi tasaisena. Tilanteita tuli molempiin päihin ja ensimmäisen erän peli näytti enemmän flipperiltä kuin jääkiekolta. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Kena Martens vei kiekon ylös ja Kari Saha iski paluukiekosta 1-0. Ensimmäisessä erässä ei paljon muuta merkittävää tapahtunutkaan.

 

 

Toisessa erässä Flyers sai järkevöitettyä peliä enemmän kuin vastustaja ja maaleja alkoi syntyä. Flyersinkin maalilla oli kuitenkin tilanteita ja Teemu Pokela joutui haalimaan kiekon alleen, mistä tuomitun rankkarin Varikset hoiti vastustamattomasti sisään. Tony Laaksoharju, Ari Välimaa ja Kari Saha survoivat kuitenkin lähitilanteista maalit ja Flyers voitti 4-1. Valmentaja Keke Keko kunnostautui kolmella syötöllä. Petsa Väkelällä ei maalissa ollut vaikea päivä. Varmat perustorjunnat riittivät voittoon.

 

 

Flyersin lento ei riittänyt Merikotkille

 

Jatkosarjan toinen ottelu alkoi vauhdikkaasti. Vauhtia oli alusta asti, mutta molempien joukkueiden puolustajat olivat vielä joululomalla. Kolmen minuutin jälkeen oli tehty jo neljä maalia ja Merikotkat johti 3-1.

 

Merikotkilla on hyviä luistelijoita ja kiekon käsittelijöitä. Flyersillä oli alussa vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Puolustuksessa saatiin kuitenkin vähän tiivistettyä otetta ja ottelu tasaantui. Ensimmäisen erän puoliväissä peli oli 2-4. Flyers pääsi vähitellen ottelun tempoon mukaan. Nopeissa tilanteissa ei tekniikka kuitenkaan riittänyt maalien tekoon, vaikka pieniä painostusjaksoja saatiinkin aikaan. Merikotkat vyörytti hyökkäyksiä tasaiseen tahtiin ja teki lisää maaleja, vaikka Petsa suurimman osan torjuikin.

 

Flyers – Merikotkat 2-9

 

All BacksFlyers 4-3

 

Välisarja alkoi Flyersin osalta A-lohkosta tullutta All Backsia vastaan. Flyers ei ottelun alussa tahtonut päästä liikkeelle ja 12 minuutin jälkeen All Backs johti jo 4-0.

 

Flyers alkoi vähitellen päästä peliin kiinni, kun alkuverryttely oli suoritettu. Jukka Keko kavensi 1-4:ään ja tarjoili sitten muutamaa sekuntia ennen taukoa nopeasta hyökkäyksestä Tony Laaksoharjulle nappisyötön, mistä Tony vetäisi kauden tähän asti komeimman maalin. Toinen puoliaika oli tasainen ja Ari Välimaa kavensi 3-4:ään. Sen enempää ei kuitenkaan saatu aikaan vaikka kiekko pyöri pari kertaa jo maaliviivallakin asti.

 

Flyers–Runsor  0 - 4

 

Flyersin peli ei ollut parhaimmillaan Runsoria vastaan. Maalinteossa oli taas vaikeuksia eikä puolustuspelikään toiminut kunnolla. Runsor vei peliä miten tahtoi ja voitti 4 -0. Johan Nabb puhui rangaistuksen 5+20 min ja huilaa seuraavan pelin.

 

The SwitchFlyers 2-2

 

The Switch ja Flyers tarjosivat lauantai-illanviihdettä taisteltaessa pakoista ylempäänjatkosarjaan. Ottelu alkoi Flyersin kannaltalupaavasti, kun Teemu Pokela vei joukkueenjohtoon seitsemännellä minuutilla. Tauonjälkeen Switch kuitenkin tasoitti ja meni 2-1johtoon. Kent Martens onnistui kuitenkintasoittamaan 2-2:een pari minuuttia ennenloppua.

 

Tasapelistä saatu piste helpotti Flyersintaistelua huomattavasti. The Switchillä onkuitenkin vielä mahdollisuus ohittaa Flyers,mutta se edellyttää viiden maalin voittoa ABB:sta.

Taistelulla tasuri

Flyers–Hokkuspokkus  3 - 3

 

Ottelu oli kahden tasavahvan joukkueen puurtamista. Kumpikaan ei jääkiekon hienouksia pystynyt esittämään. Peli perustui vastustajan hyökkäysten rikkomiseen ja kiekon tuuppimiseen kohti vastustajan maalia. Hokkuspokkus oli tässä jonkin verran vahvempi. Flyersin hitaus aiheutti sen, että vastustajan karvatessa hätäsyötöt eivät menneet perille ja vastustaja pääsi ne katkomaan.

 

Maalien teon aloitti Flyers. mutta sitten Hokkuspokkus meni johtoon 3-1. Anders Fordell kavensi ruuhkasta pari minuuttia ennen loppua ja kova painostus aiheutti sen, että Hokkuspokkus otti kaksi jäähyä. Flyers otti maalivahdin pois ja tasoitti kuudella kolmea vastaan puoli minuuttia ennen loppua.

 

Flyers otti maalivahdin pois ja tasoitti kuudella kolmea vastaan.

VVP-80 oli vahvempi

Flyers – VVP-80  3 - 6

Kauden kolmas ottelu toi Flyersille tappion. Matkojen ja sairaustapausten takia vain kahdeksalla kenttäpelaajalla pelannut Flyers ei pystynyt pitämään VVP:n hyökkääjiä kurissa. Oman pään puolustuspeli toimii jotenkuten, mutta muilla alueilla tulee jatkuvasti karkeita virheitä, mistä osaavat hyökkääjät pääsevät rankaisemaan. Tällä kertaa VVP:n Marko Härkönen oli eräs sellainen.

 

Härkönen aloitti maalien teon ottelun kuudennella minuutilla ja VVP meni jo 3-0 johtoon ennen kuin Johan Nabb onnistui läpiajossa. Parhaimmillaan Flyers pääsi tilanteeseen 3-4, mutta sitten VVP taas rankaisi ja teki vielä kuudennen maalin kolme sekuntia ennen ottelun loppua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kausi alkoi voitolla

ABB - Flyers 1 – 7

Flyers aloitti kauden pirteällä pelillä voittamalla ABB:n selvästi 7 – 1. Ottelu alkoi Flyersin osalta tuntumaa hakien ja vaikka painopiste olikin koko ajan ABB:n päädyssä, pääsi ABB tekemään ensimmäisen maalin nopealla hyökkäyksellä. Tasoitus tuli kuitenkin 8 minuutin kohdalla ja sen jälkeen tasaiseen tahtiin. Johtotilanne 4-1 tuli sopivasti sekuntia ennen taukoa.

 

Tehot jakautuivat tasaiseti koko joukkueelle. Pisteitä teki peräti kahdeksan pelaajaa. Ari Välimaa ja Jukka Keko olivat parhaat 4 tehopisteellään.

 

 

 

 

 

 

Tornado – Flyers 2 - 4

Kauden toinen peli oli puurtamalla saatu työvoitto. Flyersin puolustus oli vaikeuksissa Tornadon karvatessa voimakkaasti. Flyersiltä sujuivat keskialueen ylitykset hyvin ja kun kiekko saatiin Tornadon päätyyn, se pystyttiin siellä hyvin pitämään. Maaleja ei kuitenkaan saatu aikaan. Nopeat hyökkäykset purivat kuitenkin hyvin ja niistä syntyi kauniita maaleja. Tony Laaksoharju ja Johan Nabb tekivät maalin mieheen ja Pasi Rajala kaksi.

 

Puolustuspeli on epävarmaa kentän kaikilla alueilla. Puolustusalueella haetaan syöttöä liian kauan ja vastustaja pääsee karvaamaan niin, että kiekkoa ei tahdota saada pois alueelta. Hyökkäyksen varmistus ei myöskään toiminut ja vastustaja sai jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiä. Petsa Väkelä kuitenkin pystyi paikkaamaan pahimmat virheet.

 

Flyersillä oli Tornadoa vastaan pitkiä painostusjaksoja, mutta maalit tehtiin nopeilla vastaiskuilla.

 

Johan Nabb ei vielä tästä onnistunut, mutta muutamaa minuuttia myöhemmin tuli tasoitus 1-1:een.